Suodattamattomia vanhemmuustarinoita

ODOTA, MONELLA MEISTÄ ON USEAMPI KUIN YKSI LAPSI.
On se ainutlaatuinen, ohikiitävä aika vastasyntyneen kanssa, ja ennen kuin huomaatkaan, olet taas raskaana. Ja yhtäkkiä vanhin vauvasi onkin jo taapero tai isompi. Silloin alkaa uusi vaihe. Aamupahoinvointi, mielialanvaihtelut ja kaikki muut “ihanuudet” palaavat taas kuvioihin. Mutta tällä kertaa se tuntuu erilaiselta – nyt olet vastuussa paitsi itsestäsi, myös siitä, että hallitset pienen miniversiosi miljoonia toiveita ja tarpeita joka päivä. Ja ollaanpa rehellisiä, se voi olla rankkaa. Rakastin ja vihasin noita kuukausia – joskus samaan aikaan.

Kaikki, joilla on pieniä lapsia, huomaavat nopeasti, ettei oma muki ole enää oma. Eikä se puoliksi syöty herkku, jonka säästit myöhemmäksi. Jopa vessassa käymisestä tulee tapahtuma – pieni ihminen istuu vieressäsi ja seuraa jokaista liikettäsi kuin se olisi maailman kiehtovin asia. No, onhan se tavallaan hauskaa, ja tunnet olosi rakastetuksi. Mutta neljässä viidestä raskaudestani elin juuri tätä arkea, ja nämä tilanteet vain lisääntyivät – osittain siksi, että päätin pitää lapset kotona enkä lähettänyt heitä päiväkotiin. Suurin haasteeni oli löytää tasapaino kaiken keskellä – etten kadottaisi itseäni ja omaa jaksamistani lasten, heidän toiveidensa ja tarpeidensa, kodin ja arjen askareiden keskellä – mikä, kuten tiedämme, on paljon.
Ja ollaanpa rehellisiä – me kaikki tarvitsemme joskus tauon. Se ei ole vain toive, vaan välttämättömyys.

JA MINÄ KADOTIN…

Huomasin olevani jumissa loputtomassa vastuukierteessä. Kun kotikoulu ja harrastukset alkoivat, aikatauluni kiristyi entisestään. Jälkikäteen ajateltuna olen melko varma, että paloin loppuun useammankin kerran. Oli aikoja, jolloin olin liian ärtynyt, enkä ollut ylpeä siitä, miten kohtelin perhettäni. Enkä ollut ainoa. Jopa mieheni, joka on aina ollut uskomattoman tukeva, epäonnistui välillä minussa ja lapsissa tavoilla, joita hän ei olisi koskaan halunnut. Emme vain tajunneet, että kuppimme olivat jo täynnä. Emme ymmärtäneet, että varhaisten varoitusmerkkien sivuuttaminen johtaisi vakavampiin ongelmiin. Emme tienneet, että niinkin yksinkertainen asia kuin suihku, kävely, juttutuokio ystävän kanssa tai nopea oma hetki – jos sen ottaa ajoissa – voi palauttaa voimat täysin. Kun siis panostaa säännöllisesti pieniin, johdonmukaisiin hetkiin palautumista varten, ei tarvitse ajautua pohjalle.
Mutta olinhan minä perfektionisti, muistatko? Joten oli aikoja, jolloin toisen meistä piti olla vahva, kun toinen hajosi. Ja sellainen dynamiikka? Se ei ole mukavaa eikä kestävää.

MUTTA TÄSSÄ ON, MITÄ SAIMME TILALLE.
Aloimme hakea apua. Kokeilimme erilaisia asioita, ja tärkein oppi oli tämä: todellinen vahvuus on siinä, että uskaltaa pyytää apua. Niin yksinkertaista. Ilman häpeää. Kun vain myöntää, ettei tällä kertaa pärjää yksin, se muuttaa kaiken.

Rakastan perhettäni kuuhun ja takaisin. Annan heille aikaani, huomiotani ja energiaani niin paljon kuin haluan ja koen tarpeelliseksi. Mutta en oikeasti usko, että itsensä täysin loppuun kuluttaminen muiden vuoksi tekee ketään – minua itseänikään – onnellisemmaksi. Päinvastoin: mitä väsyneempi olen, sitä huonommin voin, ja sitä herkemmin lapsetkin reagoivat. Koska tässä vaiheessa heidän hyvinvointinsa on minusta kiinni.
Se on kuin se kuuluisa sanonta: Laita ensin oma happimaski päälle ennen kuin autat muita.

Ja juuri näin olen nyt toiminut jo jonkin aikaa. Pysähdyn säännöllisesti kuulostelemaan itseäni, ja jos huomaan, että jokin on pielessä, toimin heti. Koen, että se on vastuuni – ei vain itseni, vaan myös perheeni ja läheisteni vuoksi. Jos annan itseni uupua tai aiheutan draamaa, kaikki muutkin kärsivät siitä. Eikä se ole reilua kenellekään. Seuraavana tarkistuslistallani on mieheni. Koska ollaanpa rehellisiä – miehet rakastavat suunnitella, rakentaa, korjata ja saada asioita aikaan. Mutta se, mitä he eivät mielellään tee, on pysähtyä ja myöntää tarvitsevansa tauon. Mutta he tarvitsevat sitä ihan yhtä paljon kuin mekin.

MUUTAMA PIENI VINKKI MINULTA – JOS NE SOPIVAT, TOIVOTTAVASTI NIITÄ ON APUA:

• Jos tunnet olosi jatkuvasti väsyneeksi, alat vierastaa omaa elämääsi ja tämä tunne jatkuu viikkoja ilman helpotusta, harkitse avun hakemista. Taustalla voi olla esimerkiksi mineraalien puute, tunneperäinen uupumus tai molemmat. Älä jätä sitä huomiotta – varsinkaan, jos sinulla on pieniä lapsia kotona – elämän inspiraatiosi.
• Jos elät elämässäsi intensiivistä vaihetta, pysähdy kuulostelemaan tunteitasi paitsi sen aikana, myös sen jälkeen. Muuten saatat ohittaa tärkeitä merkkejä.

Rakkaudella,
Kirjekaverisi, Agnese