Mitä kiintymys on ja miten se muodostuu?
Lapsen syntymä on merkittävä ja rakas hetki koko perheelle, ja se merkitsee tärkeää vaihetta lapsen kasvun polulla. Erityisesti ensimmäisenä vuotenaan lapsi kehittyy huimaa vauhtia. Tämä kehitys näkyy fyysisesti, kun vanhemmat seuraavat vauvan kasvua pituudessa ja painossa, mikä johtaa uusien vaatteiden tarpeeseen. Myös vauvan liikkeiden kehitys on havaittavissa – vastasyntyneen vähäisestä liikkumisesta aina kääntymisen ja lopulta kävelemisen oppimiseen asti.
Samanaikaisesti lapsen tunne-elämä alkaa kehittyä, ja siihen vaikuttaa merkittävästi varhainen suhde hoivaajaan. Tämä ensimmäinen yhteys luo perustan lapsen tulevalle tunne-elämälle ja korostaa sen tärkeää roolia lapsen kokonaisvaltaisessa kasvussa.
Kiintymys on ainutlaatuinen tunneside lapsen ja hänen hoivaajansa välillä, joka pohjautuu varhaisiin lapsuuden kokemuksiin ja muovaa kehittyvää persoonallisuutta sekä tulevia ihmissuhteita. Jokainen vauva tarvitsee syntymästään lähtien huolehtivaa hoivaa kasvaakseen ja kehittyäkseen, ja hän on riippuvainen läsnä olevasta ja reagoivasta aikuisesta. Hoivaaja huolehtii lapsen perustarpeista – lämmöstä, turvallisuudesta ja ravinnosta – ja tarjoaa rakkautta sekä lohtua lempeän kosketuksen ja läheisyyden kautta. Hoivaajan kyky tunnistaa ja täyttää lapsen tarpeet sekä lapsen tavat viestiä niistä ovat ratkaisevan tärkeitä tämän tärkeän tunnesiteen muodostumisessa.
Fyysinen kosketus on todella tärkeää! Se vaikuttaa merkittävästi kiintymyssuhteen kehittymiseen. Vauvat eivät osaa vielä puhua tai ilmaista toiveitaan, huoliaan tai epämukavuuttaan, joten he viestivät ympäristölleen pääasiassa ääntelemällä ja itkemällä.
Varhaislapsuudessa aistimukset ovat keskeisiä lapsen kehitykselle ja muovaavat hänen koko maailmankuvaansa. Kosketus ja fyysinen läheisyys ovat tärkeitä viestintäkeinoja tässä kehitysvaiheessa. Lohtua tuovat sylittely, silittely ja pitäminen luovat turvallisuuden tunnetta. Vaikka yhteiskunnassa saatetaan ajatella, että vauvan usein sylissä pitäminen hemmottelee tai tekee lapsesta liian riippuvaisen, on tärkeää ymmärtää, että vastasyntyneellä ei ole vielä kykyä rauhoittaa itseään – hän ei ole oppinut sitä! Vauva ei osaa kertoa, miksi hän on levoton. Jos lapsen itku jätetään huomiotta, hän voi alitajuisesti oppia, että omia tunteita ei kannata näyttää. Ilman aikuisen tukea lapsi voi jäädä yksin tunteidensa kanssa, mikä voi vääristää hänen käsitystään maailmasta. Tällainen välttely muodostuu puolustuskeinoksi, kun lapsen mieli yrittää suojella itseään parhaalla mahdollisella tavalla.
Emme voi odottaa, että vauva rauhoittaisi itse itsensä, lopettaisi itkemisen tai nukahtaisi helposti yksin. Samoin kuin opetamme lasta käyttämään lusikkaa, syömään itse tai pukemaan kengät, on yhtä tärkeää opettaa rauhoittumisen taitoja. Esimerkin voima on suuri. Aikuisten tulee olla rauhoittava ja vakaa tuki stressaavissa tilanteissa, tarjoten apua ja läsnäoloa. Tämä turvallisuuden perusta antaa lapselle rohkeutta tutkia ja oppia uutta maailmassa, joka on hänelle vielä vieras.
Lapset, jotka kokevat aikuisen olevan saatavilla ja reagoivan heidän tarpeisiinsa, pelkäävät vähemmän. Lapsen kehityksen tavoitteena on kasvattaa itsenäinen ja kypsä yksilö, joka pärjää omillaan. Vanhemmilla on tärkeä rooli ohjata lasta kohti tätä itsenäisyyttä ja vahvistaa lapsen uskoa: "Minä osaan itse!" Aikuiset toimivat sekä tiennäyttäjinä että tukijoina tällä matkalla. Luottamus on kaiken perusta lapsen ja aikuisen välisessä suhteessa.Ilman luottamusta jokainen uusi haaste voi tuntua pelottavalta ja herättää epävarmuutta sekä pelkoa.Tarjoamalla johdonmukaista tukea, vastaamalla lapsen tarpeisiin ja olemalla läsnä, luottamus rakentuu ja vahvistuu.
Vauvan elämän ensimmäisinä kuukausina äiti on usein ensisijainen kiintymyshahmo, koska hän on jatkuvasti lähellä, hoitaa, imettää ja huolehtii turvallisuudesta. Kuitenkin, isän rooli kiintymyssuhteen rakentamisessa on erittäin tärkeä. On tärkeää, että isät osallistuvat lapsen hoitoon, tarjoavat läheisyyttä, lohtua ja sylittelyä tarpeen mukaan. Isät ovat erityisen tärkeitä myös tukemaan tuoretta äitiä synnytyksen jälkeisenä aikana, jolloin voimavaroja tarvitaan paljon. Olemalla läsnä, auttamalla ja osoittamalla herkkyyttä, isä tukee äitiä – esimerkiksi viemällä vauvaa kävelylle, jotta äiti saa levätä rauhassa – ja samalla vahvistaa omaa suhdettaan lapseen. Yhteistyö vanhempien välillä luo vahvan tiimin ja antaa isälle hienon mahdollisuuden syventää suhdettaan vauvaan.
Kiintymyssuhteet jaotellaan yleisesti turvallisiin ja turvattomiin. Turvallinen kiintymys syntyy, kun vanhemmat vastaavat johdonmukaisesti lapsen tarpeisiin. Tämä tarkoittaa, että aikuinen on läsnä ja virittynyt lapseen – reagoi itkuun, yrittää ymmärtää syyn, jakaa ilon hymyjen kautta, koskettaa lempeästi, pitää sylissä ja juttelee lapselle, vaikka tämä olisi vielä vauva. Turvallista kiintymystä vahvistaa vanhemman aktiivinen osallistuminen ja läsnäolo, myös leikin kautta. Leikkiessä vanhempi voi keskittyä täysin lapseen, mikä vahvistaa tätä tärkeää sidettä entisestään.
Turvaton kiintymyssuhde on päinvastainen – se syntyy, kun hoiva ei ole johdonmukaista, toisin kuin turvallisessa kiintymyksessä. Tällöin vanhemmat saattavat kokea vaikeuksia olla yhteydessä lapseen, ja hoiva voi olla epäsäännöllistä – lapsi ei tiedä, milloin hänen tarpeisiinsa vastataan. Esimerkiksi vanhempi voi jättää lapsen itkun huomiotta odottaen, että lapsi rauhoittuu itse, mutta olla läsnä vain silloin, kun lapsi on hiljaa. Tämä epäjohdonmukaisuus voi aiheuttaa lapselle epävarmuutta ja hämmennystä siitä, voiko hoivaajaan luottaa.
Jos lapsi kokee fyysistä, henkistä, emotionaalista tai seksuaalista väkivaltaa hoivaajansa taholta, tai näkee kiintymyshahmon kohdistavan väkivaltaa muihin, voi kiintymyssuhteesta tulla turvaton. Tällöin trauma muodostuu lapsen ja hoivaajan välisen suhteen ytimeksi, eikä lapsi voi luottaa ensisijaiseen hoivaajaansa – vanhempaan.
Kirjoittaja
Kristine Salmiņa
Kliininen ja terveyspsykologi / Psykologiakeskus AUGT:n asiantuntija
